lauantai 12. maaliskuuta 2016

Hihalaudan sileä pinta

Kiertelin tänään naapuripitäjän kirpputoreilla. Hirvittävä määrä tavaraa, parempaa ja huonompaa. Ostin pari pientä kaunista kulhoa ja vanhaan kahviastiastoon pari pullalautasta, kun sattuivat kohdalle. Olisi kai sitä tavaraa ollut ennestäänkin, mutta ei kai näistä haittaakaan ole.

Saunassa illalla muistelin J:lle vanhoja kirpparilöytöjäni. Niinkuin sekin hihalauta, jolla voisi silittää paidan hihan sileäksi, vaan ei tule silitettyä. Lauta kulkee silti muutosta toiseen, koska se on kaunis ja ostin sen opiskeluaikoina nuorena tyttönä uudessa opiskelukaupungissani. Runko patinoitunutta puuta, lauta päällystetty valkaisemattomalla pellavakankaalla, sisällä pehmikkeenä ties mitä. Muistan lautaa katselessani sen uuden edessä ihmettelevän fiiliksen, joka silloin oli. Maailma on avoinna edessäni!

Kohta ehkä pitää miettiä tavarasta luopumista. Vanhasta kodista on tarjous. Ehdollinen kyllä, edellyttää edellisen asunnon myyntiä ensin, mutta tarjous kuitenkin. Vanhassa kodissa on käytännössä lähes kaikki tavarat paikoillaan. Lasten huonekalut ja tavarat on täällä ja vaatteet ja tärkeimmät kirjat, muutama huonekalu, sekalaisia käsityötarvikkeita, mutta muutoin talo on tavaraa täynnä. Ja tämä koti täällä on aivan kaikella tarpeellisella varustettu. On siis yksi omakotitalollinen ylimääräistä. Pitää miettiä, että onko tämä minulle tärkeä, onko sinulle? Ja yhdessä luopua turhasta. Tai rumasta. Tai sellaisesta, jolla ei ole merkitystä. Johon ei liity muistoja.

Ehkä niille mekityksellisille paikka löytyy. Loput kai joutaakin.