lauantai 21. helmikuuta 2015

Isä, lapset ja tärkeät menot

Yllättävän kauan isäviikonloput ovat onnistuneet sovitusti. Joskin nyt on ollut muutama kerta, että exän avovaimo on ottanut lapset vastaan viedessäni, kun ex "tulee myöhemmin illalla". Ilmeisesti töissä tai jossain muussa vastaavassa. Enkä exää välitä nähdäkään, yhtään sanaa ei minulle lapsia viedessäni sano. Minä sanon, että onko jompikumpi ollut kipeänä ja jos jotain erityistä on pakattu mukaan. Mutta ex ei vastaa. Uusi rouva sen sijaan on mukava. Kertoilee viikonloppusuunnitelmia, puhelee edellisistä viikonlopuista.

Mutta nyt piti olla isäviikonloppu. Parillisten viikkojen viikonloppu. Ihan tavallinen. Ei mitään erityistä. Paitsi sitten torstaina tulee tekstiviesti, että heillä on perjantaina menoja. Jos vaikka lauantaina? Isäviikonlopun viettoon on matkaa talvikelillä 2,5 tuntia suuntaansa. Mielestäni näin pienille lapsille kahden yön reissu tällä matkalla on aika minimi. Muuten viikonloppu menee autossa. Nytkin saan sunnuntaina väsyneet lapset. Päästään perjantaisin lähtemään aina jo yhden maissa, joten ollaan perillä ihan hyvissä ajoin. Ja minäkin kotona ennen yötä. Kahvitauolla reissu on helposti melkein kuusi tuntia.

Vastasin, että en tuo lauantaina. Jätetään tämä viikonloppu väliin. Ja että muutoksista soisi ilmoitettavan aiemmin kuin edellisenä päivänä. Siitä tietenkin ex veti porot sieraimiin ja antoi ymmärtää, että olen empatiakyvytön. Siis kun en ole hänelle empaattinen, enkä ymmärrä hänen menojensa tärkeyttä. Mitä tärkeämpää hänellä voi olla koko viikolla, kuin että omat lapset ovat tulossa?!  Ex laittoi vielä, että katsellaan seuraavaa tapaamista sitten myöhemmin. Tarkoittaako se, että seuraavaa parillista harkitaan vai mitä?

Kerroin lapsille, että ei tulekaan isäviikonlopua. Isälle ei sovikaan. Pienempi itkemään, isompi sanoi, että isä ei taida rakastaa meitä.