Unet sekaisin

Eipä näköjään paljon tarvita, kun minulta menee unet sekaisin. Yksi viesti exältä ja minä näin painajaisia, heräilin, valvoin. Mitenkähän sekaisin unet menevät, jos oikeasti pitää exän kanssa asioida? Mitenkähän sekaisin minun rauhani menee, jos tämä yhteydenotto johtaa jatkuvaan kanssakäymiseen?

Isä muisti lapsensa

Syystä tai toisesta ex on taas herännyt muistamaan, että hänellähän oli lapsia. Laittoi sähköpostia, että haluaa tavata lapset. Varmemmaksi vakuudeksi ilmoitti, että oli ollut yhteydessä oikeusaputoimistoon asian tiimoilta. Samalla toivoi, että hänen ei tarvitsisi tavata minua tai J:tä. Ilmoitin, että tervetuloa vaan. Sovitaan päivä. Että aloitetaan muutaman tunnin tapaamisella ja että valitettavasti minulta ei voi välttyä. Saa nähdä, että eteneekö tämä mihinkään konkretiaan. Edellisestä isän ja lasten tapaamisesta on kulunut nyt lähes 8 kuukautta. Puhelimessakaan eivät ole puhuneet.

Pienemmällä erityisesti on viime aikoina ollut ikävä. Olisihan se hyvä, jos voisivat isänsä tavata. Epäilyttää kyllä kovin, että mahtaako hetkellinen innostus kovin pitkään kestää. Onko aika kullannut muistot? Että lasten kanssa oli kiva aina? Pelkkiä mukavia retkiä? Ei taida muistaa, että kiukuttelevat väsyneinä, eivät tottele, jos käsky on kovin mieltä vailla. Sanovat suoraan mitä ovat mieltä. Eipä kaunistella ei, että kivaa on, jos ei ole. Todennäköisesti kehuvat elämänsä uutta tärkeää miestä eli J:tä. En tiedä mikä miehen kunto on. Onko kunnossa? Todennäköisesti ainakin kohtuullisessa, kun lapsetkin muisti.

En tiedä, että eteneekö tämä. Ja jos etenee, niin kuinka. En mielelläni sotkisi oikeuslaitosta prosessiin. Siellä pian päättävät, että joka toinen viikonloppu ja puolet lomista ja käsitykseni mukaan lähivanhemman on lapsi luovutettava ellei ole ihan selkeä humalatila tms. Tapaamattomuudesta riidellään sitten. Jos nyt saataisiin sovittua keskenään joku lapsille sopiva vaihtoehto. Isälle kyllä. Turvattomuudelle, pahalle mielelle, petetyille lupauksille iso EI.

Pinkin puolelle vetää

Hieno pääsiäinen on ollut. Monta ihanaa päivää. Olemme olleet kotona; minä ja lapset ja J. Käyneet pikku retkillä kaupungissa; leikkipuistossa, uimassa, hampurilaisella, sorsia katsomassa. Tehneet pihatöitä. Ruokaa. Vähän leivottu. Tavallisia kodin askareita. J tuli moottoripyörällä ja on vuoroin ajeluttanut meitä jokaista ja vähän käynyt itsekseenkin ajamassa. Aurinkokin on paistanut ja hellinyt meille kesän tuntua. Jäätelöäkin syötiin.

En muista, että olenko koskaan ennen ollut pääsiäisenä näin onnellinen. Vaaleanpunaisessa kuplassa kaikki on niin pehmeää ja ihanaa. Sanoin jo J:lle, että pinkin puolelle vetää. Kun ei loppuisi tämä koskaan.

Näillä väreillä

Eräs seuraamani bloggaaja oli vaihtanut juuri blogin ulkoasua, koska tuumasi, että elämä on blogin alkuajoista niin muuttunut, että ulkoasukin joutaa muuttua. Sain siitä ajatuksen muuttaa omanikin. En siis keksinyt itse, vaan varastin idean.

Mutta näinhän se on. Edellinen ulkoasu oli kovin tumma, kuin elämä silloin kun sen valitsin. Nimi kelpaa vielä, vaikka en koe enää siinä elämän vieressä olevani. Blogin aloituksessa halusin muistaa jotain ihanaa ja blogin nimessä ajateltiin tuoretta pullaa. Yhtä aikaa arkista ja juhlavaa. Kodin menetyksen itkujen jälkeen, kun en sitten menettänytkään, olin niin iloinen omista raparpereistani, että aloin elää niiden vieressä. Tummana tosin.

Nyt on olo kirkas ja värikäs, valoisa. Kirpeä ja maukas kuin raparperi itsessään, kauniin värinen. Kohta ne sieltä mullasta taas nousevat. Punainen näkyy ensin, kippuraiset lehdet suoristuvat valoa kohti. Kurottelevat. Kuin minä maailmaan nyt.

Kiitos kaikille mukana kulkeneille. Jatketaan näillä väreillä.

Pidä itsestäsi huolta

Viikolla ajattelin yhtä eronnutta työkaveria. Hän vaikuttaa monen mielestä itsekkäältä ja yhteistyökyvyttömältä. Minäkin pidin häntä sellaisena. Olen nyt eroprosessin vaiheissa tutustunut häneen työkaveruutta enemmän ja olenkin tullut toiseen tulokseen. Hänen eronsa oli raju ja äkkinäinen, miehen aloitteesta tapahtunut. Tämä työkaverini jäi kolmen lapsen kanssa yhtäkkiä omakotitaloon vailla valmiuksia selvitä. Hänen exmiehensä on lisäksi riitauttanut kaiken; lasten huollot ja tapaamiset, osituksen, elatusmaksut, naisen tavan olla ja elää eron jälkeen, naisen tavan kasvattaa lapsia. Ja mies tekee näitä aina uudelleen ja uudelleen. Yhä.

Olemme jutelleet monesti. Avioliitosta, parisuhteista, lastenkasvatuksesta, avioerosta, perheterapiasta (meillä oli sama perheneuvoja), työstä, miehistä, uusista suhteista, maailmasta. Olen tullut tulokseen, että hän kaiken kokemansa jälkeen oikeutetusti pitää kiinni omastaan. Omasta tahdostaan, omasta ajastaan, omista mielipiteistään. Oikeudestaan olla itsensä. Hän on haluton kompromisseihin asioissa jotka kokee liian lähelle meneviksi. Hän kokee voimakkaan kielteisesti kaiken sanelun ja neuvottelematta tai edes tiedottamatta tapahtuvat muutokset. Mutta ystävilleen ja perheelleen hän on lämminsydäminen, antelias, lempeä. Kuuntelee ja tukee.

Ihailen häntä. Hän uskaltaa olla vahvasti itsensä. Tietää mitä tahtoo ja menee kohti. Pitää lähellä vain itselleen hyvää tekevät ihmiset, eikä välitä muiden mielipiteistä. Ei käytä energiaansa asioihin ja ihmisiin, jotka tuovat pahaa mieltä. Hemmottelee ja palkitsee itseään. Hän on suoriutunut loistavasti. Ihanat lapset, ihana koti, vahva ote työhön. Toivon, että osaisin minäkin paremmin pitää kiinni itsestäni.

Toimivasta parisuhteesta

Mistä on toimiva parisuhde rakennettu? Olen miettinyt tätä usein viime vuosina. Mikä tekee parisuhteesta toimiva, kun joskus toimivissa suhteissa ovat ulkopuolisen silmin niin toisilleen sopimattomat ja toisinaan niin toisilleen ulkopuolisen silmin sopivat eroavat. Mitä niissä parisuhteissa tapahtuu, joissa rakkaus ja toisen kunnioitus kukoistavat? Vuosienkin jälkeen?

Tänään tämä tuli mieleen Iltalehden artikkelista,jossa listattiin kahdeksan toimivan parisuhteen merkkiä. Iltalehtihän se vaan oli, eikä mikään totuus, mutta saattaa siinä ajatusta piileksiä. J ja minä olimme sitä mieltä, että pärjäsimme listan asioissa hyvin. Meidän mielestämme meillä on hyvä suhde.

Tärkeää tässä suhteessa on minulle ainakin tunne siitä, että J aidosti ajattelee meidän hyväämme, minun ja lasten, minun ja J:n, lasten ja J:n, minun, lasten, meidän kaikkien. Minäkin ajattelen J:n ja minun hyvää, J:n ja lasten hyvää, omaa ja lasten hyvää, J:n ja minun hyvää erikseenkin. Tässä suhteessa nämä kaikki hyvät ja parhaat mahtuvat samaan. Toisen hyvä ei ole toiselta pois. Tähän suhteeseen tuntuvat mahtuvan hyvin erilaiset roolit. Se, kun olen äiti. Ja se, kun olen J:lle nainen. Sekin mahtuu, että olen minä. Puutteineni, taustoineni, kiinnostuksenkohteineni. Minä. Minulle J sellaisenaan mahtuu tähän suhteeseen. Mielenkiinnolla olen seurannut J:n ja lasten suhteen kehittymistä. Viime viikonloppuna pienempi kysyi J:ltä, että milloin tämä muuttaisi meille asumaan ja sunnuntaina roikkui itkua pidätellen J:n sylissä, että älä lähde aamulla. Tuntuu, että kyllä tästä hyvä tulee.