sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Tärkeitä askeleita

Kannoimme eilen työhuoneen yläkertaan ja makuuhuoneen alakertaan. Minusta alkoi tuntua, että lapset ovat valmiita päästämään irti siitä ajatuksesta, että äiti on koko ajan seinän takana. Ja toisaalta minä olin valmis päästämään irti siitä huolesta, että pärjäävätkö lapset yön, jos en kuule jokaista kääntymistä.

Kun ex vielä asui täällä, en voinut kuvitellakaan, että minä ja lapset nukkuisimme kaukana toisistamme. Haimme turvaa toisistamme. Yöt olivat levottomia. Paha olo näkyi unessa, meillä kaikilla. Nyt unet ovat seesteisempiä, lapset näkevät enää harvoin painajaisia, eivätkä heräile paniikissa ja itkien. Illalla käydään nukkumaan ja usein nukutaan koko yö.

Ompelin uuteen makuuhuoneeseeni uudet verhot. Minun ja J:n makuuhuone. Uusi ja yhteinen. Pidän uudesta huoneesta. Se on seesteinen ja levollinen. Rauhallinen. Huone on meitä varten. Se ei ole läpikulkuhuone, eikä varasto, jossa on sänky. Se on makuuhuoneeksi tehty. Meille kahdelle. Nämä tämmöiset ovat minulle tärkeitä askeleita.