lauantai 1. maaliskuuta 2014

Kaksi maailmaa

Omien tunteiden tarkastelu on mielenkiintoista. Miksi tuntuu miltäkin? Pitäisikö tunteita kuunnella vai johtuuko tunteet aiemmista kokemuksista, eikä niillä varsinaisesti ole tekemistä todellisuuden kanssa? Tunne on tietenkin aina oikea ja aito hetkellään. Se, että onko siinä järkeä, onkin jo toinen asia.

J on reissussa. Reissu oli varattu jo ennenkuin tapasimme. Minua ahdistaa J:n reissu. Kovasti. Meidän kahden taustat on toisenlaiset. J:n elämä ennen minua on ollut erilaista, rajumpaa. Minun elämäni on ollut aika kauan tätä perhettä ja työtä. Minun elämäni on ollut arkista, J:n elämä on ollut minun nähdäkseni jotain muuta. Onhan J ollut työssäkäyvä, säntillinen mies vuosikausia, mutta J:n vapaa-ajan harrastukset ovat jotain aivan muuta kuin mitä minun elämänpiirissäni on. Ei tämä mikään ongelma ole ollut, arvot, toiveet ja tarpeet ovat olleet samanlaisia. Kumpikin avaa toiselle sitä omaa maailmaansa pikkuhiljaa. J on ollut loistavasti mukana lapsiperheen arjessa. Minä olen luvannut kevään tullen kiivetä moottoripyörän kyytiin.

J:n reissu on täysin sitä entistä elämää, sitä toista elämää, jossa en ole ollut osallisena. Enkä koskaan varmaan tule olemaankaan siinä määrin, että se olisi minunkin maailmaani. Ehkä pelkään, että J vakuutteluista huolimatta haluaakin mieluummin sen elämän. Huomaa, että ne ihmiset ovat häntä lähempänä. Huomaa, että mistä on osittain luopumassa, tekee vertailuja. En tiedä, että mihin tulokseen hän tulee. En halua painostaa, en vaadi tekemään valintaa. Uskon, että molempien maailmoiden kanssa voidaan elää rinnakkain.

J itse on vakuuttanut, että mitään hätää ei ole. Tarjoutui jopa jäämään pois reissusta, kun näki kuinka tolaltani olin. Nyt en voi muuta kuin odottaa.