Syystä tai toisesta jotenkin pelkäsin sitä miten J suhtautuu sairaslomaan. Sanoin hänelle lääkäripäivän aamuna, että varasin ajan ja heti lääkärin jälkeen, että sairaslomaa tuli. Pelkäsin kuitenkin jotenkin tunnustaa, että olenkin heikko ja rikki. Että en olekaan vahva ja ehjä. Tottakai pitäisi voida olla ja pitäisi voida luottaa siihen, että saa olla, mutta en ole tottunut koskaan, että saisin olla. On pitänyt aina jaksaa.
J ei olisi voinut suhtautua paremmin. Piti minua kainalossa. Nukutti päiväunille. Ehdotti, että vie lapset pulkkamäkeen, jotta voin levätä. Kuunteli kaiken minkä halusin puhua. Antoi minun roikkua kiinni koko viikonlopun, kun tuntui, että tarvitsen kosketusta. Rakasti.
J on vahva ja ehjä. Onhan kaikilla omat vaivansa, mutta kokonaisuutena J on vahva ja ehjä. Koska hän on niin, hän antaa minun olla mitä olen. Pitää hyvin ja rakastaa.