perjantai 1. marraskuuta 2013

Rupesi suututtamaan

Elämä on ollut niin mallillaan, että ei tullut edes kirjoiteltua tänne. Niin mallillaan. Minun elämäni ainakin, lapsille ottaa vähän tiukkaa koulun ja päiväkodin isänpäiväaskartelut. Pienempi on kysellyt isäänsä koko viikon, itkenytkin. Päiväkodissa oli kertonut, että iskä soitti ja luki puhelimessa iltasadun. Juu, ei ole soittanut. Lapsiraukka selittää itselleen jo mielikuvituksellaan, että jos ei sitten kuitenkaan tullut elämänsä miehen hylkäämäksi.

Kunnes viime yönä exmies laittoi taas sähköpostia. Ei kuulemma aio palata lainkaan. Hän jää jonnekin ja tekee jotakin ja heippa vaan. Ei siinä mitään, minun puolesta hävitköön, mutta tämä välitila on saatava lapsilta päätökseen. On tultava selkeä ratkaisu, että iskä ei palaa. Tavaroitten on hävittävä autokatoksesta ja pihalta. Pois. Lasten pitää tietää, että nyt loppuu odottaminen, että milloin se iskä palaa. Ja jos aikoo tavata joskus lapsiaan, niin sekin on kerrottava. Että iskä asuu nyt tuolla ja tuolla, ei ole unohtanut teitä, tapaa teidät taas xx.

Exmies laittoi viestiinsä, että toivoo voivansa maksaa elatusmaksua vielä joskus. Ihan sama minulle. Vastasin miehelle, että huoltajuus- ja elatussopimus on tehtävä. Pakko. Että ei se ole vapaaehtoista. Kun saan edes nollasopimuksen, saan jotain Kelalta ja Kela keskustelkoot miehen kanssa. Nyt ei tule mitään mistään, kun ei ole sitä sopimusta.  Nyt kun huoltajuutta ei ole sovittu, on virallisesti huoltajuus yhteinen. Pyydänkö minä mieheltä allekirjoituksia lasten papereihin paikasta x? No en, kun en tiedä missä se on.

Sen verran rupesi taas suututtamaan, että kohta tulee jäteauto ja lähtee käräjille kirjeitä...