Olen pohtinut parisuhteen muodostumista ja kumppanin valintaa. Siis että millä perusteilla kumppani pitäisi valita ja mistä tietää, että pitäisikö parisuhteeseen ryhtyä? Olenkin nyt tullut tulokseen, että meille jokaiselle on puolisko. Sille omalle puoliskolleen kelpaa semmoisenaan. On sopiva. Ei tarvitse olla muuta kuin mitä on, koska on hyvä juuri niin. Ja että minullekin on jossakin puolisko, jolle minä kelpaan tämmöisenään. Itsenäni. Joskus puoliskot eivät ole pareja. Siis että minä kelpaan jollekulle tämmöisenään, mutta se joku ei kelpaa minulle semmoisenaan. Silloin se on väärä, eikä pidä ryhtyä enemmälle.
Siihenkin tulokseen olen tullut, että ihmistä ei voi muuttaa, eikä pidäkään. Jokainen on sellainen kuin on. Ja saa olla. Pitääkin olla! Koska toisen vuoksi muuttuminen ei ole kestävää. Se oma puolisko kelpuuttaa sellaisenaan.
Mistä sitten tietää, että sen on löytänyt? Tuntuu kuin olisi tullut kotiin. On vaivatonta olla. Voi sanoa miltä tuntuu ja olla oma itsensä.
Ja ei. En ole löytänyt sellaista. Mutta etsin?