sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Suutelemisesta

Mietin tänään suutelemista. Suuteleminen on minulle erittäin intiimi tapahtuma. Lakkasin suutelemasta ex-miehen kanssa jo monta vuotta sitten. Sen jälkeen joskus oli vielä suukkoja tai pusuja, mutta nekin loppuivat kauan ennen kuin seksi. Seksi on minulle vähemmän intiimiä kuin suuteleminen. Luin jostain, että jotkut seksityöläiset eivät suutele koskaan asiakkaita suulle, kokevat liian intiimiksi. Kuten minä!

Mietin suutelemista siksi, että jos treffeille tulee jatkoa (mitä toivon), on väistämättä edessä jossakin vaiheessa myös suuteleminen. Millaista sen pitäisi olla? Millaista sen haluaisin olevan? Mitä minussa pitää tapahtua ennen kuin katson kykeneväni suuteluun? Ei varmaan voi olla todella läheinen, rakastettu, ennen kuin on suudellut, mutta entä jos ei pysty suutelemaan ennen sitä? Vai pystyykö?

Olen nelikymppinen kahden lapsen äiti, ja olo on kuin en olisi koskaan ollut miestä lähellä.