Olin sitten väärässä. Olen aika usein ollut tämän eroprosessin aikana. Luulin, että saamme miehen kanssa sopimuksen aikaan lasten huoltajuudesta. Miten väärässä olinkaan! Emme todellakaan saa aikaan minkäänlaista sopimusta, koska mies kieltäytyy. Kieltäytyy ehdottomasti sopimasta yhtään mistään. Huoltajuudesta, osituksesta, asumisesta. Mistään. Että vaikka olen ollut sitä mieltä, että riitaan tarvitaan kaksi, niin nyt kai kuitenkin olen tahtomattani keskellä huoltajuusriitaa. Tai eroriitaa. Tai ositusriitaa. Tai jotain.
Eihän minulle nyt sitten paljon vaihtoehtoja jäänyt. Vein tänään käräjäoikeuteen sekä erohakemuksen että sen kylkiäisenä hakemuksen yhteiselämän lopettamiseksi ja huoltajuuden päättämiseksi. Minun esitykseni käräjäoikeudelle on, että minulle yksinhuoltajuus ja meille (siis minulle ja lapsille) oikeus asua tässä kotona. Miehelle häätö. Kanslisti sanoi, että yhteiselämän lopettamiset menevät kiireellisenä. Haastemies laitetaan asialle, mies saa hetken aikaa tehdä vastineen ja sitten se päätös jo tulee. Kai maksimissaan kolmisen viikkoa. En tiedä, että onko mitään riskiä, että hakemukseni ei menisi läpi. Mies on kuitenkin todistetusti mielenterveysongelmainen alkoholisti, jolla ei ole ammattia eikä työtä ja joka tekee humalassa aiheettomia lastensuojeluilmoituksia. Ei kai kukaan voi antaa huoltajuutta sellaiselle? Lapset varmaan saavat asua kotonaan, kun esikoisen koulupiirin alueella ei ole vuokra-asuntoja. Koulunkäynti siis estyisi, jos pitäisi muuttaa. Näin minä sinne perustelin. Joten nyt odotellaan. Saa nähdä, että pystytäänkö tässä päätökseen asti olemaan vai pitääkö mennä tilapäisesti hotelliin tai vastaavaan.
Nyt mies mököttää peiton alla.