Eron harkinta-aika lähenee loppuaan. Olen ymmärtänyt, että mikäli kakkosvaiheeseen mennessä on sovittu alaikäisten lasten huoltajuus- ja tapaamisasiat valmiiksi, menee eron käsittely sutjakammin. Ja mikäli vanhemmat eivät pääse sopuun, käräjäoikeus ratkoo asian kunhan ennättää ja kuinka parhaaksi katsoo.
Minä olisin asian valmis sopimaan, mutta en uskalla edes puhua miehelle. Joka kerta, kun eron konkreettisista askeleista on puhuttu, mies on menettänyt itsehillintänsä täysin, uhkaillut itsemurhalla, aloittanut juomisputken, rikkonut tavaroita. Esikoisella on viikko koulua takana ja tähän ei todellakaan tarvita nyt mitään ylimääräistä draamaa. Mutta erokin pitäisi tehdä ja huoltajuusasiat sopia. Paperille.
Mies on aiemmin ainakin kahteen kolmeen otteeseen sanonut, että jos ero tulee, hän muuttaa kokonaan pois ja katkaisee välit lapsiinsa. En tiedä minkä verran siinä on pelkkää uhkailua minulle, että en eroa hakisi. En tiedä, että onko miehestä tositilanteessa välejä katkaisemaan. Kuitenkin hän omalla itsekeskeisellä tavallaan rakastaa lapsia. Ovathan he hänen omiaan.
Jos minä saisin päättää, haluaisin yksinhuoltajuuden. Jos (ja kun) mies heti eron jälkeen ratkeaa uudelleen juomaan, niin en todellakaan halua keskustella lasten asioista hänen kanssaan. Ja vaikka ei ratkeisikaan, on hän osoittanut käytöksellään monta kertaa, että ei ajattele lasten parasta, vaan omaansa. En millään jaksaisi vääntää hänen kanssaan arkisista päätöksistä. Itsestään selvästi haluan, että lapset asuvat luonani.
Miehen tapaamisoikeus onkin sitten jo kinkkisempi juttu. En tiedä miehen diagnooseja ja lääkityksiä tai ennustetta alkoholismissa. Uskaltaako miehelle lapsia antaa ja jos uskaltaa, niin uskaltaako yökylään ja jos uskaltaa, niin yhdeksi vai useammaksi yöksi kerrallaan? Mies selvänä ja levänneenä leikkii lasten kanssa mielellään, käy retkillä ja kalassa, osaa laittaa ruokaa, ymmärtää vaatettaa lapset. Mutta se levänneisyys ei kestä useinkaan kovin kauaa, mies väsyy ja ärtyy, alkaa riidellä lasten kanssa, lapset pelkäävät ja tilanne menee käsistä. Joskus mies jaksaa tunnin kaksi ja joskus koko päivän, joskus nukkumaanlaitotkin sujuu hyvin jos olen pois, yleensä ei.
Osaisikohan lastenvalvoja auttaa ja tehdä ehdotuksen? Saavatko he esim. terveystietoja? Onko lapsen etu tärkein vai ajaako oikeus tavata molempia vanhempia sen ohi, että toinen ei ehkä kykene huolehtimaan? Ja ilmeisesti ensin kokeillaan ja kun lapset saadaan traumatisoitua, vähennetään tapaamisia, jos todisteita on? Voihan se olla, että huoli on sikäli turha, että mies itse ymmärtää olla ottamatta lapsia, jos ei jaksa. Mutta jos miehellä on esim. viikonlopputapaamiset ja hän palauttaa lapsia kesken jatkuvasti, niin joudun olemaan varpaillaan aina, kun lapset ovat miehellä. Että miehen pillin mukaan tanssitaan sittenkin.